Taidegalleria Lakeus kutsuu kesän taide-elämyksiin
Ylihärmässä sijaitseva Taidegalleria Lakeus avaa ovensa kesäksi 27.6.–2.8.2026. Tunnelmallinen galleria toimii vuonna 1869 rakennetussa eteläpohjalaisessa talossa, jossa perinteinen rakennusperintö kohtaa nykytaiteen.

Kesän näyttely Luonnon suojassa esittelee Maria Leskisen teoksia vuosilta 2000–2026 sekä Lilja Fonsellin ja Ada Kernenin oppilastöitä. Lisäksi galleriassa toimii Taidepuoti, josta voi hankkia taiteilijoiden ja kuvittajien tuotteita.
Taidegalleria Lakeus on avoinna 27.6.–2.8.2026 perjantaista sunnuntaihin klo 13–18. Sisäänpääsy on maksuton.
Taidegallerian tapahtumia
Suomen kuvataiteen päivänä 10.7. järjestetään Plein air -maalauspäivä Carina Puhton johdolla. Päivän aikana syntyneitä teoksia tulee myöhemmin esille galleriaan. Ilmoittaudu mukaan maalauspäivään viimeistään 3.7. Järvilakeuden kansalaisopiston sivuilla.
Elina Förstin ohjaamalla Luonnoskirjatyöskentelyä museoissa -kurssilla 8.8. tutustutaan luonnoskirjaan sopiviin piirustustekniikoihin museoympäristössä. Kurssi sopii niin vasta-alkajille kuin pidempään taidetta harrastaneille. Kurssilla tutustutaan gallerian näyttelyyn ja tehdään piirustusharjoituksia erilaisilla välineillä, kuten lyijykynällä, kuulakärkikynällä, tusseilla ja puuväreillä. Ilmoittaudu mukaan kurssille viimeistään 30.7. Järvilakeuden kansalaisopiston sivuilla.
Tervetuloa viihtymään historiallisessa miljöössä, tutustumaan taiteeseen ja nauttimaan kesäisestä lakeusmaisemasta!
Osoite: Kankaantie 370, 62375, Ylihärmä